Kantasoluteknologia avuksi jännevammoihin

Jänne- ja ligamenttivammat paranevat hyvin hitaasti ja toipumisennuste on perinteisillä hoitomenetelmillä usein epävarma. Ongelmana on tavallisesti vauriokohtaan paranemisaikana muodostuva arpikudos, joka ei kestä rasitusta terveen kudoksen tavoin. Vamman uusiutumisriski on siten suuri.

TendoStem® on kantasoluteknologiaan perustuva hoito hevosten jänne- ja hankosidevaurioiden korjaamiseen. Hevosen omasta rasvakudoksesta kasvatetaan erilaistumiskykyisiä kantasoluja, jotka injisoidaan vaurioalueelle. Ne saavat aikaan soluregeneraation normaalikudokseksi ja minimoivat arpikudoksen synnyn. Hoidon tavoitteena on normaalia jännekudosta vastaava, kestävä ja joustava rakenne.

Kantasoluhoidolla hyviin tuloksiin

Kantasolut ovat vielä erilaistumattomia, uusiutumiskykyisiä soluja. Useat aikuisten kantasoluista ovat monikykyisiä, esimerkiksi rasvasta eristetyt solut voivat erilaistua ainakin jänne- ja rustosoluiksi.

TendoStem®-hoidossa kantasoluja otetaan hevosen omasta rasvakudoksesta. Rasvakudos sisältää runsaasti kantasoluja, noin 500 kertaa enemmän kuin luuydin. Rasvanäytteen otto on yksinkertainen ja turvallinen toimenpide. Lisäksi rasvaperäisten kantasolujen kasvatus on nopeampaa kuin luudyin peräisten solujen. Kun kasvatetut kantasolut ruiskutetaan vaurioituneeseen jänteeseen, ne alkavat muodostaa uutta kudosta.

Kantasoluhoidolla paranemisennuste on erittäin hyvä. Paras lopputulos saavutetaan, kun kantasoluhoito tehdään mahdollisimman nopeasti  vamman syntymisestä – tulehdusvaiheen jälkeen, ennen arpikudoksen muodostumista.

Markkinoijana Histola Research Oy

TendoStem®-näytteenottopaketin tilaukset:

Histola Research Oy
Puhelin: 0400 690 649
Sähköposti: info@tendostem.com
www.histola.com

Tutkimuksia:

Leppänen et al, 2009: Management
of equine tendon and ligament injuries with expanded autologous adipose-derived
mesenchymal stem cells – a clinical study. Regenerative Medicine, November 4(6), Suppl. 2 (2009), World Conference of Regenerative Medicine, Leipzig, Germany 28-30.10.2009, Proceedings S21

Leppänen et al, 2009: Follow-up
of recovery of equine tendon and ligament injuries 18-24 months after treatment
with enriched autologous adipose-derived mesenchymal stem cells – a clinical
study. Regenerative Medicine, November 4(6), Suppl. 2 (2009), World Conference of Regenerative Medicine, Leipzig, Germany 28-30.10.2009, Proceedings S21

 

 

 

 

Fortier et al 2008. Regenerative Medicine for Tendinous and Ligament Injuries of Sport Horses. Vet Clin Equine 24:191–201.